Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

The Delfonics: La La Means I Love You

February 2, 2018

Now available as US Funky Town Grooves reissue CD, 2015

Rating: 6/ 10

Tilaa levy Soul Express verkkokaupasta / Click here to order
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1968)
1) I'm Sorry
2) Break Your Promise
3) The Shadow Of Your Smile
4) Hurt So Bad
5) Losing You
6) Alfie
7) La-La Means I Love You
8) You Are Gone
9) The Look of Love
10) Can You Remember
11) A Lover's Concerto
Bonus Tracks:
12) Can't Get Over Losing You (7 Inch Version)
13) You Got Yours And I'll Get Mine (7 Inch Version)
14) You Got Yours And I'll Get Mine (With Intro)
15) Loving Him (aka You Can't Be Loving Him)
16) Funny Feeling



Funky Town Groovesille oli varmaankin hyvä tikki saada uusintajulkaisuoikeudet The Delfonicsien parille albumille, mutta kun tämä sama albumi oli julkaistu jo Englannissa Kentillä yhdessä Sound of Sexy Soul-albumin (v. 1969) kanssa aiemmin CD:nä, myynti lienee käynyt varsin vaisusti. Tuota Kent-julkaisua on edelleen hyvin saatavilla, ja kyllä minäkin rehellisesti sanoen suosittelisin sen ostamaan ennen kuin tämän pelkän yhtyeen debyytin.

La La Means I Love You oli siis tämän legendaarisen sweet soul -yhtyeen debyyttialbumi jo vuodelta 1968, ja vaikka tuottajana on maineikas Thom Bell, niin tämähän oli Bellille vasta tuotantotyön harjoittelua tuohon aikaan. Thom näytti ottavan kovasti mallia Burt Bacharachista, joka oli tuottanut ja säveltänyt yhdessä Hal Davidin kanssa mm. Dionne Warwickelle pitkän rivin MOR-klassikoita, joita on coveroitu kymmeniä tai satoja kertoja originaaliesitysten jälkeen.

Toki pitää muistaa, että 60-luvulla LP-levy ei ollut mikään pääformaatti, vaan albumit todellakin koottiin parista tuoreesta hitistä, joiden kylkeen sitten laitettiin joukko covereita muiden artistien tunnetuksi tekemistä lauluista. The Delfonics kirjautui Philly Groove -levymerkille, kun Thom Bell lupautui tuottamaan yhtyettä. Thom Bell itse kuvaili, että Stan Watson, joka ei tiennyt mitään levyttämisestä, oli soittanut hänelle, ja kysynyt häneltä, joka ei tiennyt mitään tuottamisesta, voisiko hän tehdä jotain tälle The Delfonics -yhtyeelle. No, Thom oli luvannut "hoitaa homman", ja tosiaan hän sen teki, kun single La La Means I Love You nousi paitsi soul-listan kärkipäähän, myös pop-listojen neloseksi, ja yhtye oli välitön läpimurto!

Ja vaikka The Delfonicsia esitellään yhtenä ensimmäisistä Philly-yhtyeistä, niin eihän sellaista asiaa kuin Philadelphia Soul ollut vielä olemassakaan, vaan Thom Bell oli yhtenä sitä luomassa 1970-luvun kuluessa mm. sellaisten mestareiden kuin Leon Huff, Kenny Gamble, Bunny Sigler, Gene McFadden ja John Whitehead kanssa. Tätä The Delfonicsien tyyliä opittiin kuitenkin kutsumaan nimellä "sweet soul", ja vaikka se oli monessa mielessä rankemman deep soulin täydellinen vastakohta, tästä sofistikoituneesta ja herkemmän pään soul-tyylistä oppivat monet soul-diggaritkin kovasti pitämään. The Delfonicsien musiikki koki melkoisen renessanssin vielä 1990-luvulla, kun Quentin Tarantino puffasi täysillä The Delfonicsien klassikoita vuoden 1997 elokuvassaan Jackie Brown. Uskoisin, että Kent on myynyt melkoisen pinon tätä kiekkoa pelkästään tuon elokuvan myötä.

Mielelläänhän tätä The Delfonicsin ensimmäistä albumia kuuntelee, vaikka en voi pitää sitä suurena mestariteoksena. Coverit ovat järjestään vaatimattomampia kuin originaalit, ja en koskaan ole innostunut tuosta läpimurtohitin melodiastakaan, jonka lallattavaa kertosäettä olen pitänyt jopa luotaantyöntävänä. Pop-listoillehan tämä oli häpeilemättä suunnattu. The Delfonicsien päävokalisti William Hart oli pop-makuun soveliaan kepeä korkea tenori, ja loppu yhtye (jossa mukana Major Harris, soulillisesti paljon tuhdimpi tekijä) laitettiin laulamaan unisonossa yhteen ääneen, eli oltiin vielä kovin kaukana 70-luvun soul-lauluyhtyeiden upeista vuorotteluista ja laajasta äänikirjosta falsetista bassolaulajaan. Mutta tästä tyylistä kepeine falsetteineen ja herkkine rakkauslauluineen kehitettiin tosiaan soul-musiikkiin oma tyylilajinsa, ja The Delfonics oli ehdottomasti tämän sweet soul -genren uranuurtajia. Itse opin ihailemaan enemmän doo wopista vaikutteita ottaneita ja laulullisesti haastavampia sweet soul -yhtyeitä kuten The Moments, joka sittemmin opittiin tuntemaan nimellä Ray, Goodman & Brown. Siinähän oli sitten jo tuota lauluäänien kirjoakin laidasta laitaan.

Myös sovituksellisesti Thom Bell oli vasta opettelemassa ja kehittelemässä omaa soundiaan. Nyt hän ilmiselvästi kopioi Burt Bacharach-Hal David -linjaa, ihan kelvollisesti toki, mutta myös sovituksellisesti hänen parhaat työnsä olivat vielä edessäpäin. Mutta jo seuraavalla, vuoden 1969 albumilla oli sovituksellisesti kiehtova Ready Or Not Here I Come, joka nousi soul-listan sijalle 14, mutta josta ei tullut samanlaista mega-hittiä pop-listoille. Tietenkään ei tullut, koska se oli jo tuhdimmin soul-puolta ja vähemmän popia.

Tämä Delfonicsien debyytti jää mielenkiintoiseksi osaksi soulin historiaa, mutta yhtyeen parhaat teokset olivat vielä edessäpäin. Nostan silti hattua, että FTG otti tällaisen vuoden 1968 sweet soul -teoksen ohjelmistoonsa.

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page