Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Chanson: Chanson (1978 reissue)

Chanson: Chanson

November 9, 2014

Rating: 7/ 10

The original release on US Ariola LP 50039, 1978
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2014
Tilaa levy Soul Express-verkkokaupasta

1) Don't Hold Back
2) I Can Tell
3) I Love You More
4) Why
5) Did You Ever
6) All The Time You Need
Bonus tracks:
7) Don't Hold Back (7" Version)
8) Did You Ever (7" Version)
9) I Can Tell (7" Version)
10) All The Time You Need (7" Version)

Kun edellisessä levyarviossani kuvailin Brainstorm-yhtyeen albumia Funky Entertainment, jolla iso taitava soitinyhtye huikeilla vierailevilla ammattimuusikoilla varustettuna oli aivan hukassa diskomusiikin kanssa, kun ei ymmärtänyt, mikä on koko musiikinlajin idea, niin tässä oli sitten täysin vastakkainen tapaus. Chanson oli käytännössä kahden ammattimuusikon, James Jamerson Jr. (sen legendaarisen Motown-basistin poika) ja David Williams hyvin vähistä aineksista kokoama diskolevy, jossa kerralla nasautettiin top ten -hitti, kun ymmärrettiin mistä oikein on kyse.

Tämä Don't Hold Back oli todella tyypillinen diskoaikakauden kerralla mieleen iskostuva hitti, jossa oli yksinkertainen tarttuva kertosäe, ja lukuisia koukukkaita soitinriffejä, jotka kieputtivat lennokasta groovea eteenpäin. Muusikoissa oli mukana jopa Earth, Wind & Firen kitaristi Al McKay ja yhtyeen legendaarinen torvisektio The Phenix Horns, jonka myötä kappaleen perkussiivisen grooven päälle saatiin vielä dynaamiset torvikuviot alan huipulta. Olihan tämä diskolattioille melkoinen napakymppi, vaikka itse sävelmässä ei ole juuri muuta kuin kertosäe. Kappale oli soul-listan kahdeksantena

Ikävä kyllä yhtye lähti kakkoshitillään I Can Tell kokeilemaan siipiään tyypillisen jousivetoisen diskomusiikin parissa. Kappaleen solistina on Linda Evans, jolla on ihan kohtuullinen lauluääni, mutta tyylillisesti tämä oli Gloria Gaynorin ja Donna Summerin maailmanlaajuisten diskohittien ja eurodiskon tyylinen melodiaan satsaava, viuhkovien jousien hallitsema jumputus. Eli ei mitään tekemistä soulin tai funkin kanssa. Kappaleen loppupuolella Al McKay esittää kyllä aivan häikäisevää kitaratyöskentelyä, ja Chansonilla olisi todella ollut mahdollisuuksia haastaa Chic-kaksikko Bernard Edwards ja Nile Rodgers diskoareenoilla.

Olin Chansonilta kuullut ennen tätä FTG:n uusintajulkaisua vain nuo sinkkuhitit, ja oli todella mielenkiintoista tarkistaa, mitä yhtyeen albumit pitivät sisällään, kun nuo kaksi singleä olivat niin erilaisia tyylillisesti. Onneksi osoittautui, että albumin loppu anti pitäytyi tiukasti soul-genressä, jolloin tuo I Can Tell jää ainoaksi syrjähypyksi eurodiskoilun suuntaan.

Jos hittisinglen perusteella Chansonia pidettiin Chic-kopiona, albumi ei oikeastaan vahvista lainkaan tuota mielikuvaa. Vahva torvisektio EWF-linjan tykityksineen oli tietenkin jo ihan toista maata Chicin jouset-kitara-basso-kuvioinnin kanssa, ja loppu albumi on soul-henkisyydessään todella kaukana Chicin diskomusiikista. Soul-miehellä ei kuitenkaan ole mitään valittamista.

Albumin kolmosraita I Love You More onkin tyylillisesti kesäistä soulia, joka on lähempänä vaikkapa Johnny Bristolin tyyliä kuin Chicin diskomusiikkia. Ja ehkä parhaiten asiaa kuvastaa se, että David Williams ja James Jamerson Jr. olivat ennen albumin tekoa keikkailleet mm. The Dellsin ja The Temptationsien konserttimuusikkoina, jolloin miesten soul-painotteisuutta on turha hämmästellä. Tietenkin kaverukset olivat tulleet tutuiksi studiomuusikkoina, mutta tällä albumilla he halusivat myös laulaa. Vaikka kumpikaan ei ollut mikään huippuvokalisti, niin miesten vaikutteet tulivat joka tapaukessa soulin puolelta.

Albumin menopaloja voisi kuvailla laadukkaaksi disko-souliksi. EWF-torvet toivat soundiin ytyä ja uskottavuutta, ja tuolta pohjalta meno oli heti ihan eri tasolla kuin aikakauden normidiskomusiikissa. Hyvänä esimerkkinä Why käynnistyy heti Al McKayn kitaran ja torvisektion tykityksenä myötä, ja tunnelma on heti tasolla, johon keskiverto diskoyhtye ei koskaan yltänyt. Sävelmä on kelpo soulia, ja vaikka laulupuoli jää koko kappaleen heikoimmaksi lenkiksi, yleistunnelmaksi jää "diskosoulia parhaasta päästä". Kaikki albumin sävelmät ovat Jamerson-Williams-kaksikon omasta kynästä.

Did You Ever oli Don't Hold Back-sinkun kääntöpuoli, ja siten tuttu kaikille hittisinkun omistaville. Kappale on Don Myrickin verrattoman saksofonin ja EWF-torvisektion tiukkojen riffien vahvistama leppoisa soul-balladi, jossa on kyllä laulupuolellakin vahvat Philip Bailey - EW&F-vaikutteet.

Kuusiraitainen albumi päättyy jopa Bill Withers-linjaiseen aitoon soul-raitaan All the Time You Need. En tiedä kumpi kaksikosta vetäisee falsettiosuuden, mutta se on kyllä enemmän kuin kunnianhimoinen, ja muistuttaa jopa hitusen David Oliveria, vaikka ei tietenkään yllä samaan ekstaasiin. Vahva tyttökuoro esiintyy myös edukseen.

Bonus-raidat jäävät valitettavasti typistetyksi versioiksi albumiraidoista. YouTubessa pyörii parhaillaan vallan mainio 12" remix hittisinkusta Don't Hold Back, jolla on mittaa peräti 8:41, mutta se osoittautuu bootlegiksi. Siinä hittisinkun parhaat elementit tuodaan kyllä taitavasti esilleen soitin kerrallaan, ja se olisi ollut mitä parhain bonus uusintajulkaisulle. Killer groove, joka tapauksessa!

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page