Brick

Summer Heat / After 5

CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2011, Funky Town Grooves (USA)

2 alkuperäistä albumia yhdellä CD-levyllä; Albumit julkaistu alun perin 1981-1982, US Bang Records
Soul Town Rating: 8/10 (Summer Heat), 5/10 (After 5)

Tilaa levy verkkokaupastamme - Click here to buy

Summer Heat (1981):
1) Sweat (Til You Get Wet) 2) I Want You to Know (That I'm in Love with You) 3) Wide Open 4) Seaside Vibes 5) Right Back (Where I Started From) 6) Babe 7) The Happening 8) Summer Heat 9) Sure Feels Good

After Five (1982):
1) Stick by You 2) It's a New Day 3) Let It Roll 4) Wild & Crazy 5) Peace of Mind 6) When You Believe 7) Free Dancer 8) Anymore

Kuten Waiting on You -albumin arvion yhteydessä mainittiin, funk-yhtye Brickin levyjä ei aiemmin ollut CD-formaatissa saatavana kuin yksi Best of -kokoelma, mutta nyt jostain syystä keväällä 2011 on perä perää julkaistu lähes yhtyeen koko tuotanto CD:nä. Ensin Funky Town Grooves julkaisi siis Waiting on You-albumin vuodelta 1980, sitten perään tämän 2on1-setin albumeista Summer Heat (1981) ja After Five (1982), ja tämän jälkeen vielä USA:n uusintajulkaisu-yhtiö Wounded Bird julkaisi kolme aiempaa Brick-albumia, Good High (1976), Brick (1977) ja Stoneheart (1979). Yhtyeen studioalbumeista on siten uudelleenjulkaisematta enää viimeinen, vuoden 1988 Magic City -merkin Too Tuff. Brickin albumidiskografia on koottu Soul Expressin sivuille.

Aivan kuten Waiting on You, ovat alkuperäiset vinyylikopiot näistä Summer Heat ja After 5-albumeista harvinaisuuksia Suomessa, kun niitä ei julkaistu Euroopassa, ja import- kopioita ei tuohon aikaan 1981-82 juuri mikään levykauppa edes suoratuonut Suomeen. Vaikka olin itse jo tuolloin innokas soul/funk-diggari, jäivät levyt itseltänikin hankkimatta, varmaankin pitkälti juuri siksi, että niitä olisi pitänyt lähteä omin avuin tilaamaan ulkomailta, joka ennen Internet-aikakautta oli tietenkin hyvin hankalaa.

Olin kuitenkin saanut jo vuonna 1981 käsiini pikkusinkun Sweat (Til You Get Sweat), kääntöpuolenaan Seaside Vibes, joka olikin suuri suosikkini. Yhtye oli saanut tuottajakseen Raydio-yhtyeen myötä suosioon nousseen Ray Parker, Jr.:n, jonka tyyli kuuluukin albumilla, mutta hienosti Ray myös on muistanut säilyttää Brickin omat tunnusmerkit. Niinpä Sweat (Til You Get Sweat) on alusta loppuun hillittömästi groovaava funk-raita, jonka breikki-osa kahden minuutin jälkeen on keskeinen luku funkin historiaa. Pelkästään basso-sooloilu on murhaavaa peukkubassottelua, ja kun päälle sitten ilmaantuu tuttuun Brick-tyyliin huilusoolo, niin kyllähän tässä oli Suomi-pojalla ällisteltävää. Vaikka basso-huilu-kombinaatio oli tuttu jo yhtyeen aiemmilta hiteiltä, jotenkin tässä vielä huippusoundit, terävät puhallinriffit ja napakka rytmi tiivistävät paketin timantinkovaksi. Todellinen funk-kokoelman ässäkortti. Ja lopullinen laadun merkki oli tietysti menestys soul-listoilla (kärkisijoitus 10.) ja samanaikanen pop-menestyksen totaalinen puute, eli tämä oli vielä äärimmäisen kaukana Ray Parkerin myöhemmistä pop-kosiskeluista. Täyttä tavaraa!

Tuolla Sweat-tykityksellä Ray Parker oli vain tuottajana, miksaajana ja studioinsinöörinä (engineer), mutta kappale oli yhtyeen omaa käsialaa. Parkerin kädenjälki kuuluu jo selvemmin albumin kakkosraidalla, keinuvalla midtempo-balladilla I Want You to Know, jota Parker oli osakynäilemässä, ja tässä kuuluvat jo Raydion soundit ja sävelkulut (lähinnä Two Places at the Same Time), eli tämä kappale oli tuollainen sofistikoitu ja pop-henkinen soul-pala. Sivumennen sanoen kuitenkin Raydion uudelleenjulkaistut omat albumit kannattaa ehdottomasti poimia talteen, sillä albumien funk/disko-raidat olivat erittäin tyylikästä, notkeata ja groovaavaa kevyttä ja melodista funkia.

Parker oli yhtenä säveltäjänä myös funkilla Wide Open, joka julkaistiinkin albumilta toisena singlelohkaisuna, mutta se jäi sijalle 58., kun siitä puuttui edeltäjänsä sähäkkyys ja basso-breikki, vaikka meno olikin ihan ehtaa ja hyvin tuotettua ja ammattimaisesti soitettua funk-groovailua. Erityisesti jäntevä bassottelu ja puhaltimet olivat täyttä asiaa, ja pilkahtaahan se huilukin esiin kolmen minuutin kohdalla. Kaiken kaikkiaan Brick voi harmitella huonoa ajoitustaan, sillä tällaisella materiaalilla yhtye oli puskemassa ehdottomasti funkin kärkikastiin, mutta kun samaan aikaan alkoi syntetisaattori-buumi ja isojen yhtyeiden miehistön karsinta koneiden tieltä, niin eipä Brickinkään tulevaisuus voinut olla ruusuinen.

Molempien sinkkujen kääntöpuolena tarjoiltu Seaside Vibes on rento pasuunasoololla ryyditetty kesäinen merenranta-laulelma lokkiefekteineen. Albumihan julkaistiin keskikesällä, kuten nimi Summer Heat jo viittaa.

Right Back (Where I Started from) on myös Parker-soundeissa ja sävelkuluissa etenevä rento ja popahtava midtempoinen, jonka soitanta on kuitenkin monin paikoin varsin mallikasta. Myös Babe pyrkii tuomaan Brickin pehmeämpää ja melodisempaa puolta esiin, mutta jotenkin minusta Jimmy Brownin römeä ääni sopi aika huonosti tällaiseen hempeilyyn, vaikka jousitaustasta vastasi itse Gene Page.

Takaisin funkiin päästään onneksi seuraavalla raidalla The Happening, mutta vain vajaan minuutin ajaksi - tämä instrumentaali olisi kannattanut ehdottomasti pitkittää täysimittaiseksi raidaksi. Otsikkoraita Summer Heat eksyy hetkittäin rock-maisemiin, ja vaikka mukana on myös huilua, niin meno on jotenkin velton ja täysin groovittoman oloista. Paljon paremmin onnistuu päätosraita Sure Feels Good, joka on puhdas instrumentaali, ja vaikka tyyli on edelleen enemminkin rento kuin tiukka, niin kappale on varsin viihdyttävä ja svengaava instrumentaali, jolla myös huilu vetää isoa roolia.

Rohkenisin väittää, että vähintään 90 % albumin ostaneista hankki sen funk-raitojen takia, jolloin yhtyeen jatkuva kompromissien teko rennomman ja melodisen musisoinnin suuntaan hämmästytti - eikö funk-painotteisemman albumin julkaisu olisi ollut kaupallisestikin katsoen kannattavampaa? Ehkä ajateltiin toisin, että kun tarjotaan myös melodisempaa ja pehmeämpää tyyliä, niin kuulijoita saadaan lisää, eikä vain funk-diggareita.

Seuraavana vuonna julkaistu After 5 ei sisältänyt samanlaista vetonaulaa kuin Sweat oli edellisellä albumilla. Kun ainoa sinkku, joka albumilta nousi listoille asti, oli Free Dancer, joka sekin jäi sijalle 62., niin tämä albumi tosiaan hautautui jättämättä mitään jälkiä soul-albumilistalle.

Yksittäisenä albumina tällä ei olisi ollut uusintajulkaisunakaan juuri mitään mahdollisuutta houkutella ostajia, koska mukana ei ole yhtään tunnettua tai hitti-raitaa. Ikävä kyllä yhtye oli myös keksinyt funk-raidoille kuten Let It Roll lisätä rock-kitarointia "laajemman yleisön" saavuttamiseksi, mutta taisi tuon idean myötä mennä vain vanhatkin fanit. Myös vinyyli-albumin A-puolen päättänyt Wild & Crazy on aika ankea yritelmä modernisoida yhtyeen soundia syntetisaattori-funkin suuntaan. Plussana on kuitenkin tarmokas Jimmy Brownin pasuunasoolo kaiken syntiikkamenon keskellä.

Vinyylialbumin B-puoli käynnistyi taas erikoisen lyhyellä, vain 47 sekunnin mittaisella välisoitolla Peace of Mind, jonka jälkeen tarjoillaan rentoa mutta bassopohjaista balladia When You Believe, johon sopivat samat sanat kuin aiempiinkin Jimmy Brownin hempeämpiin hetkiin, eli miehen römäkkä ääni ei oikein istunut tällaisiin romanttisiin lurituksiin.

Albumin kärkisingleksi kaavailtu Free Dancer löytyy vasta albumin B-puolen loppupuolelta, ja ehkä tämä kuvastaa parhaiten, että mistään etukäteenkään suurta hittipotentiaalia sisältäneestä kappaleesta ei ollut kyse. Kappaleessa on jotenkin väljähtynyt funk-veto, kun kertosäe on täysin ponneton, ja kappale piristyy vasta kolmen minuutin jälkeen pitkästä huilusoolosta, mutta se ei pelastanut tätä kappaletta kaupalliselta katastrofilta. Kyllä tämä oli tosiaan yhtyeen kaikista huilu-sävytteisistä funkeista se kaikkein vähiten kiinnostava. Oikeastaan kaikki mitä tapahtuu ennen huilusooloa on täysin epäkiinnostavaa.

Albumi päättyy miellyttävään foni-vetoiseen instrumentaaliin, mutta tuntuu tosiaan ihmeelliseltä, ettei kukaan edes levy-yhtiössä tajunnut ennen albumin julkaisua, että levyllä ei ole mitään mikä voisi kiinnostaa suurta yleisöä tai radio-tiskijukkia. Kaupallinen itsemurha, ja mikä pahinta, myös musiikillisesti hyvin vaatimaton albumi. Siispä juuri sopiva tarjottavaksi "ilmaiseksi kylkiäiseksi" vahvan Summer Heat:in perään samalla CD-levyllä...
(Soul Town Rating: 8/10 (Summer Heat), 5/10 (After 5))

Takaisin Funky Town Grooves -esittelysivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page