Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Breakwater: Breakwater / Splashdown
(1978-1980 CD reissue)

Breakwater: Breakwater / Splashdown

February 22, 2018

Original release on US Arista, 1978 and 1980
UK Expansion reissue CD, 2016

Rating: 8/ 10

Buy this album from our CD Shop

Breakwater (1978):
1) Work It Out
2) You Know I Love You
3) Unnecessary Business
4) No Limit
5) That's Not What We Came Here For
6) Feel Your Way
7) Do It Till The Fluid Gets Hot
8) Free Yourself

Splashdown (1980):
9) Splashdown Time
10) Love Of My Life
11) Release The Beast
12) The One In My Dreams
13) You
14) Say You Love Me Girl
15) Let Love In
16) Time
17) No Limit (Extended Bonus Track)

Soul-funk-yhtye Breakwater julkaisi vuosina 1978 ja 1980 Aristalle kaksi hyvätasoista albumia, mutta yhtye hajosi Arista-sopimuksen menettämisen jälkeen. Expansionin Ralph Tee sai kuitenkin yhtyeen houkuteltua vielä kokoamaan rivinsä vielä kerran esiintymään Blackpoolin Luxury Soul Weekenderille tammikuussa 2017, yhdessä Pockets-yhtyeen kanssa, joka oli myös 70-luvun tähdenlento.

Breakwater & Pockets at Luxury Soul Weekender

Luxury Soul Weekender -vierailun kunniaksi Ralph sai koottua myös yhtyeen kaksi Arista-albumia yhdelle Expansion-CD:lle, joka on tässä siis arvioitavana. Molempia yhtyeen albumeita on saanut yksittäisinä CD-levyinä ensin Japanista, ja sitten vielä muilla levymerkeillä (Get on Down, Northworld, Big Break Records), mutta nyt jos haluaa tämän edullisen 2on1-julkaisun, kannattaa pitää kiirettä, sillä painos on jo Expansionilta loppu.

Molemmilla albumeilla on omat helmensä, joten tämä on tosiaan ollut mainio tapa hankkia molemmat albumit yhden CD-levyn hinnalla, eikä tarvitse pulittaa kolmekymppiä japskikopioista. Yhtyeen Arista-sopimus kaatui tietenkin heikkoon listamenestykseen, sillä vaikka yhtye sai kehuja kriitikoilta, myyntimenestys oli vaisuhkoa. Yhtyeeltä ylsi kaikkiaan kolme sinkkua Billboardin soul-listan top sataan. Ensimmäinen niistä oli debyytin avaussinkku Work It out, joka on kyllä hyvinkin laadukas soul-medium, mutta raukean tyylikäs aloitus ja rauhallisesti hiippaileva liki akustisen kuuloinen rytmipohja alkuhetkillä ei varmaankaan ollut ihan vuoden 1978 ideaalisoundi listamenestystä ajatellen. Tietenkin pitää nostaa hattua sekä yhtyeelle että levy-yhtiölle, että uskalsivat kesken funk- ja diskokauden avata yhtyeen esittelyn suurelle yleisölle kevyen ilmavalla, hienostuneella soul-midtemporaidalla. Kappaleessa on kuitenkin erinomainen perkussiivinen groove loppua kohti että maukas pörisevä saksofoni, ja tätä kuulisi mielellään lisääkin ja vaikka albumikaupalla. Toki tällaisen julkaisu ensisinkkuna majorilta oli tietoinen riski, joka tällä kertaa meni kiville.

Myös heti perään seuraava balladi You Know I Love You käynnistyy hieman turhankin varovasti, mutta liikkeelle päästyään osoittautuu erinomaiseksi lauluksi, jonka kruunaa jälleen saksofonisoolo, ja loppuhetkien puhallinkuviointi on varsin uniikkia, jopa alkaa tulla Norman Connorsin tuotanto mieleen!

Ralph Teen kansitekstiesittelyn mukaan yhtyeen ensisingle olisikin ollut No Limit / Do It Till The Fluid Gets Hot , joka olisikin ollut luontevampi valinta ensisinkuksi disko/funk-painotuksensa myötä, mutta ainakin singlejen sarjanumeroiden perusteella No Limit olisi julkaistu vasta Work It outin jälkeen kakkossinkkuna. Joka tapauksessa No Limit kuulostaa albumin ilmeisimmältä sinkkuhitiltä, koska se on Con Funk Shun-tyyppinen midtempoinen funk-soul-pala, eikä suinkaan heikko sellainen. Toki tämä kuulostaa funkiksi hieman varovaiselta ja persoonattomalta, joten sinänsä en suuresti hämmästele, että se floppasi kokonaan listoilla, tai Ralph Tee esittää teorian, että se olisi jäänyt pelkiksi promoiksi. Itse asiassa tässä on jo hieman 80-lukulaisuutta syntetisaattorivetoisessa groovessa, kun taas yhtyeen muut sinkut olivat hyvin 70-lukulaisia soundeiltaankin. Sinkun kääntöpuolen Do It Till The Fluid Gets Hot edustaa albumin ja yhtyeen funk-pitoisinta antia, jopa P-funkin rajamailla häilyvä synkkä ja synteettinen funk-groove, joka ei kuitenkaan ehkä ollut yhtyeen ominta sektoria.

Funk-osaston edustavinta antia on myös Feel Your Way, joka on kuitenkin liki puhdas instrumentaali, jollaiset alkoivat olla harvinaisuuksia jo funk-yhtyeiden albumeilla. Debyytin päätösraita Free Yourself on albumin täysipainoisin funk, hitaasti kirnuava torvitehosteinen funk, jossa on jopa häivähdys Sly Stone/Larry Graham-soundia. Väliin jäivät vielä pikkunätti falsettiballadi That's Not What We Came Here for ja keskitasoinen mutta ammattitaitoisesti soitettu ja sovitettu midtemponen funkysoul-pala Unnecessary Business, joka tuo mieleen Tower of Powerin. Debyytin perusteella olisin suositellut yhtyettä esim. Con Funk Shunin tai Tower of Powerin ystäville.

Mainittakoon, että Discogs.com-saitin disgografiasta ilmenee, että myös ultratyylikästä balladia You Know I Love You on kokeiltu pikkusinkkuna ilman menestystä, joten ei tässä ainakaan voinut levy-yhtiötä syyttää, etteikö olisi uskonut yhtyeen mahdollisuuksiin.




Sen sijaan rohkenisin väittää, että kakkosalbumin menestys kyllä mokattiin kehnoon ensisinkun valintaan, sillä avausraita Splashdown Time kuulostaa avaruusajan scifi-elokuvan syntiikkakokeilulta, joka sitten kunnolla käynnistyttyään on varsin keskinkertainen funk, ja varmasti kuka tahansa klubi- tai radio-DJ olisi ensikuulemalta päätellyt, ettei tästä ole sinkkumenestykseen. Korkein listasijoitus 59. on varmasi ollut taas sekä yhtyeelle itselleen että levy-yhtiölle suuri pettymys. Ihan loppuhetkillään kappaleessa on mukavaa pianosooloilua ja groove-henkeä, mutta kokonaisuus jää aivan liian sekavaksi.

Tämä on harmi, sillä albumillahan on todellisia helmiä. Kakkossinkkuna kokeiltu Say You Love Me Girl lienee yhtyeen todellinen tunnuslaulu näin vuosia myöhemmin, sillä tämä perkussiivisesti laukkaava kevytkulkuinen midtempo-soul on todellinen helmi. Sävelmä on erinomainen, ja säveltäjä Kae Williams Jr. jatkoi myöhempinä vuosinaan taustoilla lukemattomille 80-luvun laatu-soulnimille (B.B.&Q Band, Ritchie Family, Curtis Hairston, Change, Ian Foster, Phyllis Hyman, Miki Howard, George Howard) ks. Discogs-sivuston esittely.

Heti Say You Love Me Girl:in perään jatkava Let Love in on Earth, Wind & Fire -vaikutteinen tiukkasoundinen funk-soul-pala, jollaisia ei koskaan ole liikaa. Torvisektio saa toki tehdä parhaansa imitoidakseen The Phoenix Horns -sektion kuvioita, mutta yhtye oli saanut tälle osastolle vähän vahvistusta, ja kun katsoo soittolistalta nimiä (mm. Jerry Hey, Gary Grant ym. Quincy Jonesin tuotannon vakionimiä), ei tarvitse enää ihmetellä aivan timanttisia riffejä! Menon kruunaa trumpettisoolo, kuinkas muuten. Upeata funkysoulia vuodelta 1980!

Myös koko albumin päätösraita Time on edelleen tavattoman tyylikäs ja kunnianhimoinen soul-funk-midtempoinen, jossa esikuvana uskoisin edelleen olevan Earth Wind & Fire, siksi tiukka on rytmi- ja puhallinkuvion kombinaatio ja sen ylle rakennettu pohdiskeleva medium-sävelmä. Taustalla vielä mm. pianosooloilua. Samanlaisia EWF-henkisiä viboja kuulee kappaleella Love of My Life ja erityisesti funkilla You. Minusta yhtyeen päävokalisti Gene Robinson, Jr. oli varsin pätevä melismaattinen vääntäjä, mutta miehen tenoriääni (joka nousi myös falsettiin) oli ilmeisesti vain liian tavanomainen, jotta miehelle olisi Breakwaterin hajottua siunaantunut kysyntää muualle tai soolouralle.

Koko albumin keskinkertaisimmaksi hetkeksi jää hieman rokahtava syntiikkafunk Release the Beast, ja jos yhtyeen ura olisi 80-luvulla jatkunut noissa uomissa, niin parempi että hajosi. Mutta albumin parhaat hetket osoittavat valtavaa potentiaalia, jota Breakwaterin jäsenistä vain Kae Williams pääsi säveltäjänikkarina hyödyntämään muiden 80-luvun huippuartistien taustahahmona.


Reviewed by Ismo Tenkanen



Takaisin etusivulle