BARRINGTON Best Kept Secret
(US UgoBo CD, 2003) 24 e

1. Right in Da Pocket
2. Ain't No Doubt About It
3. You Said Goodbye
4. Sorry
5. Precious Girl
6. Baby It's About You
7. Makin' Love
8. Step Back
9. Touch Me
10. You're the Lifeline
11. West Coast Girls
12. I Wanna Thank You

Best Kept Secret on osuva nimi Barrington Scott Henderson-nimisen soul-laulajan debyyttisooloalbumille, sillä tämän kaliiperin tekijän kuuluisi olla maailmanluokan tähti, eikä levyttää omakustanteiselle levymerkilleen saadakseen mainetta omalle nimelleen. Jos Barringtonin nimi ei äkkiseltään sano mitään, niin on silti todennäköistä, että olet kuullut miehen laulua – koska hän on ollut päävokalisti viime vuosien Temptations-yhtyeessä.


Barrington valittiin Temptations-yhtyeen päävokalistiksi 90-luvun lopulla. Hänet mainitaan ensi kertaa pääsolistina vuoden 1998 platinaksi myyneellä Phoenix Rising -albumilla, jolla todellisuudessa suurin osa lauluista ko. levyllä oli Theo Peoplesin laulamia, vaikka Theo oli jättänyt yhtyeen levyn ilmestyessä. Vuoden 2000 Ear-Resistible-albumilla Barrington oli sen sijaan selkeä ykkösvokalisti, mutta tuon albumin materiaali ei tarjonnut Barringtonille todellista mahdollisuutta tuoda todellisia kykyjään esille. Samaa voidaan sanoa Temptationsien toistaiseksi tuoreimmasta levystä Awesome (v. 2001), joka oli kohtuullinen levy, mutta ei legendaarisen yhtyeen omassa skaalassa järin sytyttävä. Barringtonin laulamista Temptations-kappaleista ehkä kärkeen voitaisiin nostaa Ear-Resistible-albumilta löytyvä Kiss Me Like You Miss Me, jolla silläkin Barrington jakaa vokaaliosuudet falsettilaulaja Ron Tysonin kanssa. Parhaiten Barrington pääsee ryöpyttämään sooloaan R&B-henkisessä balladissa It's Alright to Be Wrong.

Noiden parin tuoreimman Temptations-levyn myötä monet – mukaanlukien allekirjoittanut – uskoivat, ettei nykyisessä Temptations-yhtyeessä ollut enää kovan luokan päävokalistia, sellaista, joka olisi kelvollinen manttelinperijä David Ruffinille, Dennis Edwardsille tai Ali Ollie Woodsonille. Tämä Barringtonin ensimmäinen sooloalbumi osoittaa, että ongelma ei ollut tosiaankaan laulajassa vaan materiaalissa.

Tämä soololevy osoittaa kuitenkin, että Barrington ei tarvitse apuvoimia ainakaan sävellystyöhön, sillä hän pystyy itse kirjoittamaan klassisia soul-sävelmiä. Ehkä hänen tyylinsä oli vain uudistumaan pyrkineelle ja R&B-henkeä kosiskelleelle Motownille 2000-luvulla liian perinteistä soulia. Tällä levyllä Barrington on kirjoittanut kaikki 12 laulua, aisaparinaan useimmiten Rickey Smith tai Carsten L. Hansen.

Albumin yleissoundi kuulostaa 90-luvun alkupuolen soulilta, mutta vierailevina muusikkoina taustoja vahvistavat mm. Gerald Albright saksofonissa, Paul Jackson Jr. kitarassa ja Neil Stubenhaus bassossa. Levy avautuu järeällä mid-tempoisella Right in Da Pocket, joka funk-henkisyydestään huolimatta näyttää kättelyssä, minkä tason vokalisti Barrington on miehiään. Vertailukohdaksi aiempi Temptations-päävokalisti Dennis Edwards on omiaan.

Vaikka Barrington pystyy melkoiseen rutistukseen myös menopaloilla (parhaalta kuulosti Touch Me), hänen vokalisointinsa pääsee parhaimmilleen kuitenkin balladeilla, joilla hän pääsee osoittamaan laajan skaalansa ja eläytymiskykynsä. Äänenväriä on korkeasta liu'uttelusta, vibraatosta ja falsettiin kohoavasta huhuilusta karheaääniseen revittelyyn Teddy Pendergrassin ja Johnny Gillin bravuurien tapaan.

Albumilla ei ole yhtään heikkoa hetkeä, sen sijaan vuoden 2003 parhaiden kappaleiden listaukset (ks. esim. Soul 24-7.comin Soul Forum) toisaalta osoittavat, että huippuhetkiä on useita, ja levyn parhaan kappaleen valinnassa "äänet" jakautuvat monen raidan kesken. Omat suurimmat suosikkini ovat kaunis balladisävelmä Precious Girl, jolla Barrington pääsee kailottamaan vahvaa ääntään valtavalla skaalalla baritonista falsettiin, sekä ennen muuta klassinen bedroom-soul-balladi Makin' Love, joka on loistelias sekä sävelmänä että tulkintana, ja tuskin jättää ketään vanhaa soul-diggaria kylmäksi. Joku voisi todeta teemaa kliseiseksi, mutta totuus on, että soulin historian järisyttävimmät tulkinnat ovat usein juuri tästä aihepiiristä! Paul Jackson Jr. värittää taustaa upeilla kitarakuvioillaan.

Gerald Albrightin saksofonilla vahvistettu, balladina käynnistyvä ja mid-tempoiseksi muuttuva Step Back on sekin verraton. Sorry on upotettu perinteiseen 70-lukulaiseen soulin jousitaustaan ja on sävelmänä hieman tutun kuuloinen, mutta Barringtonin tulkinta on kerrassaan upeata kuultavaa.

Barringtonin esittämä perinteinen 70-90-luvun soundinen soul ei välttämättä ole nykytrendien mukaista, mutta kun listoilla ovat viime aikoina vilahtaneet myös sellaiset "real soul"-kurkut kuin Anthony Hamilton ja Calvin Richardson, luulisi myös Barringtonilla olevan mahdollisuuksia nousta pienten piirien suosikista joskus hieman suurempiin parrasvaloihin. Toivon mukaan jatkoa tälle levylle seuraa! **** 1/2

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page