1) Intro 2) Blackwater 3) Phenomenon 4) Fell in Love 5) Krazy 6) Antoinique 7) Someday 8) Blue 9) Good Love 10) Sweeter 11) The Sweetest 12) Hearsay 13) First Name 14) Sunshine

Neo-soulin puolella on saatu odotella varsinaista merkkitapausta parin vuoden ajan, kun Ledisille, N'Dambille tai Jill Scottille ei ole tahtonut ilmaantua arvoisiaan haastajia. Välillä on kyllä yhtä jos toistakin artistia rinnastettu Ledisiin ja kumppaneihin, mutta kun levyn on saanut käsiinsä, lopputulos on järjestään ollut pettymys kovien kehujen jälkeen. Antoiniquen kohdalla ulkomaiset kehut ovat myös olleet mahtavat - mutta nyt ei tarvitse pettyä, vaan levy on aidosti kiehtova, ainakin jos pitää jazzahtavasta neo-soul-menosta!

Tässä hieman poimintoja ulkomaisilta saiteilta:
"Absolutely dazzling debut set / Antoinique has crafted the perfect fusion of the jazzy vibe and organic/classic Soul. Recorded at Larry Gold's famous studio in Philadelphia, the album's crisp sound sounds both fresh and contemporary and old skool at the same time. The lady's feisty and fiery style glows like a beacon on grooves like 'Phenomenon' and the wonderfully catchy 'Fell In Love' - you'll fall for that one!
The seemingly autobiograghical 'Blue' proves she is no lady to be messed with, whilst 'Good Love' hits the right spot. The bassline on 'Sweeter' is to die for, where a 'Sunshine' will bring its rays into anyone's life.
Refreshing, exuberant & soulful, Antoinique's debut sits comfortably with those from Ledisi, N'Dambi and Conya Doss as the best independent Soul albums of the last few years. Yes, it's that good - eleven out of ten. MUST BUY ALBUM. -Soul Brother

"An incredible debut from Antoinique -- one of the freshest voices we've heard from the south in years! Of course, there's good reason for that -- as Antoinique recorded the album at Larry Gold's studio in Philly, with some totally sweet production work from Nate Smith that really makes the set! Antoinique herself has a deeply soulful style of singing, and a very fresh and personal approach to songwriting in a mellow blend of beats, keys, and strings -- all handled at a level that we haven't heard since Jill Scott's first LP! The whole thing's great -- an instant classic that will soon need no "introducing". - Dusty Groove



Levyllä ei tosiaan ole yhtään heikkoa lenkkiä, mutta ensimmäisestä kappaleesta Blackwater alkaen aistii levyn tuoreen, rennosti svengaavan tunnelman, kun Antoinique laulaa svengaavalla, jazzahtavalla tyylillään oikeiden rumpujen (Erik Tribbett), basson, koskettimien ja jousien säestämällä taustan yllä. Seuraavalla raidalla mukaan liittyvät Bob Miller trumpetin ja flyygelitorven kera sekä Kevin Simpson tenorisaksofonin ja huilun kanssa, ja he täydentävät levyn groovikkaimmilla raidoilla mehevät taustat.
Alkupuolen raidoista parhaan grooven kehittää huiluosuuksin väritetty Fell in Love, jonka lopussa Antoinique innostuu jopa kokeilemaan scat-taitojaan. Ja oikeat rummut tosiaan säväyttävät! Perään seuraava Krazy on lähes samaa tasoa, vaikka rummut ovatkin nyt ohjelmoitua, Badu-tyyppistä neo-soul-beatia. Erykah Badun tuoreimmalla levyllä ei kuitenkaan ollut yhtään näin laadukasta raitaa.

Vielä lennokkaampaan menoon yltyvät kuitenkin jazz-kitaravetoisen nimikappaleinstrumentaalin ja miellyttävän balladin Someday jälkeen seuraavat neljä raitaa, jotka ovat ehdottomasti parasta neo-soulia pariin vuoteen. Sarjan aloittaa rento Blue, joka muistuttaa Karen Bernodin jazz-vivahteisinta tuotantoa. Good Love on sitten jo kerrassaan loistokas soul-jazz-pala, jolla jo Antoiniquen oma laulanta svengaa todella maukkaasti, ja kun kosketinsoittimilla ja kitaranriffittelyllä pohjustettua taustaa värittävät trumpetti, flyygelitorvi, saksofoni ja huilu, tässä on yksi vuoden 2004 todellisista huippuhetkistä!
Tuon kappaleen jälkeen melkein mikä tahansa raita saattaisi tuntua tylsältä paluulta arkeen, mutta mikä parasta, Sweeter on toinen välitön neo-soul-klassikko; kappaleessa on helmeilevä, jazz- henkinen kosketinsoitinpohja (Nate Smith), jota sävytetään mainiolla torvisektiolla ja Antonique intoutuu taas loppua kohten scattaamaan verrattoman keyboard-sooloilun yllä. Sweetest jatkaa samaa maanmainiota groovea vielä jazz-instrumentaalina.

Huippuluokan neo-soul-albumi, joka osoittaa että nuorten indie-artistien johdolla neo-soul on kaikkea muuta kuin ohimenevä ilmiö.
**** 1/2

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page